• Oona

Tunnustus

Tärisevin käsin, sydän jyskyttäen kerron tämän, oli se sitten rohkeaa, tyhmää tai uhkarohkeaa.


En jaksa enää hävetä, piilotella ja esittää. 


Tämä on mun synninpäästö.


Olen aina ollut se pirtsakka, iloinen ja nauravainen, ylisuorittava hymytyttö. Mulla on tän linnunradan rakastavin ja mahtavin perhe ja mies, kultaakin kalliimmat ystävät, kiva koti ja hyvä työ. Lapsuuteni oli auvoisa, onnellinen ja lämmin, pärjäsin koulussa ja kaveriporukoissa olen kokenut oloni aina tervetulleeksi ja pidetyksi.

Ne hetket, kun yksin pimeässä et saa henkeä, itket ja yrität huutaa apua, ilman ääntä tai toivoa siitä, että olo joskus helpottaa. Ne hetket, kun pelkäät omia ajatuksiasi, mietit mikä sua vaivaa, miksi olet riivattu, kirottu. Hetket, kun käytät 120% energiastasi pelkästään siihen, että pääsisit ylös sängystä, jaksaisit puskea itsesi töihin ja hymyillä, ettei kukaan saisi tietää totuutta.

Hulluksihan sinut leimattaisiin!


Tee, suorita, hymyile, jaksa.


Vaikea on selittää, kun kaikki tavallinen, arkinen tekeminen on ylitsepääsemätöntä. Kaikki pienetkin velvollisuudet ja kivatkin asiat tuntuu taakalta, mahdottoman ahdistavalta. Haluat vaan nukkua, etkä välttämättä herätä.

Onko nyt minusta muka tullut näin laiska ja saamaton?

Miksi muut ihmiset saavat kävellä kadulla hymyillen, ilman huolen häivää? Miksi minä en saa olla onnellinen?

Ja ennen kaikkea, kuinka kehtaankin olla onneton, itkuinen, ahdistunut ja ajatella itsetuhoisesti, vaikka mulla on kaikki niin hyvin.

Itse olin naiivi, ajattelin aina, että mielen sairaudet ovat heikkoutta. "Tsemppaa vähän, ei voi olla niin vaikeeta."

Kunnes kolahti. Olin itse jäärä, turhankin vahva ja ankara. En myöntänyt, että MINÄ voisin ikinä sairastua moiseen.

Masennus on sairaus.

Kurja, raastava, jopa tappava sairaus. Sairaus, joka vie pahimmillaan kaiken sen, minkä takia me elämme. Elämänhalun, ilon, onnen. Se on myös sairaus, mihin saa apua ja hoitoa. Sairaus, mistä myös paranee. Sairaus, josta kaiken kurjuuden keskellä oppii itsestään ja vahvistuu. Oppii elämästä, onnesta ja kurjuudesta, rakkaudesta ja kiitollisuudesta.

Pitkästä aikaa olen saanut olla oma itseni, se minä ennen tätä kaikkea. Se kikattava, avoin ja kirkassilmäinen maailmaa rakastava tyttö. Se tyttö, joka suunnittelee tulevaa ja pikku hiljaa, ujosti alkaa taas uskomaan itseensä ja siihen, että elämä kantaa.

Tiedän, että en todella ole tämän asian kanssa yksin. Hymyilevä ihminenkin voi olla masentunut.

Suuri, lämmin ja rakastava halaus kaikille kanssasiskoille ja veljille, sinä selviät kyllä!


"Ylpeinä me kuljemme

haavojamme peittelemättä

Nöyrinä me polvistumme

kun emme enää löydä, ymmärrä

Vahvoina me nostamme

pudonneet taakat

Heikkoina me tunnustamme

ettemme jaksa enää

Ylpeinä me näytämme

kasvomme kaikille" ~ Tommy Tabermann, Ihme nimeltä me, 2000



Kiitos perhe, sukulaiset, ystävät, työkaverit... sydämestäni olen kiitollinen teistä ja avustanne.

Nyt tuntuu, että olen vihdoin vapaa. Ei enää häpeää, vaan saan olla vain ja ainostaan minä.

Rakkautta ja onnea juuri sinulle!


#minäriitän #sinäriität

#unelmaonnesta

❤OH

6 views

"Epäröinnin kynnyksellä

kysy kuinka paljon rohkeutta

uskallat tänään jättää käyttämättä?"

- Tommy Tabermann -

#unelmaonnesta

#33880

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now