Miksi naisten vapaaehtoinen asepalvelus?

Aloitin asepalveluksen 91 aamua sitten saapumiserässä 02/22 Upinniemen Rannikkoprikaatissa. Heittämällä yleisin kysymys ennen armeijan kurkkusalaatinvihreisiin astumista, ja porttien sisäpuolellakin, on ollut tyhjentävä ja oiva kysymys: miksi? Kysymys on samalla olennainen, mielenkiintoinen ja turha, sillä harvoin lain määrittämä palvelukseen pakotettu toinen valtavirtasukupuoli joutuu tai pääsee kyseiseen kysymykseen vastaamaan.

Olen kuitenkin kokenut aiheen ympärillä pyörivät keskustelut äärimmäisen antoisina ja tärkeinä. On hienoa, että naisten vapaaehtoinen asepalvelus kiinnostaa. Myöskään vastaukseni "miksi"-kysymykseen ei ole yksioikoinen. Kun astuu palvelukseen näin lähes 10 vuotta "myöhässä", tai ainakin noin kymmenen vuotta myöhemmin kuin keskiverto varusmies, on ehtinyt pohtia omia arvojaan, elämän suuntaa ja tulevaisuuden suunnitelmia.

Kuvat: @annikoskela.photography

Puolustusvoimien toiminta ja maanpuolustus itsessään on aina kiinnostanut minua, ja varsinkin viimeaikoina olemme joutuneet huomaamaan, että itsenäinen, vapaa kotimaa ei ole itsestäänselvyys. Vaadin myös tasa-arvoa ja tasa-arvoista kohtelua ja koen, että palvelukseen astuminen on vähän "practise what you preach"-tyyppinen juttu, sillä jos ja kun odottaa tasa-arvoa, on myös itse oltava valmis tekemään asioita sen eteen. Koen, että kokonaisuudessaan asevelvollisuuslaki ei ole täysin tasavertainen, vaan mielestäni palvelukseen tulisi valita sopivimmat ja motivoituneimmat yksilöt sukupuoleen katsomatta. Tällä hetkellä keskusteluissa on mm. naisten pakolliset kutsunnat , mikä ei vielä tarkoita asevelvollisuutta, mutta olisi askel tasapuolisempaan suuntaan ja lisäisi tietoutta asepalveluksesta myös naissukupuolen keskuudessa.


Yksi tärkeimpiä arvojani on vapaus ja uskon panoksellani maanpuolustukseen toteuttavani myös tätä arvoa. Vaikkakin intin ajaksi lähestulkoon menetän liikkumisvapauteni, tulevaisuudessa voin tarvittaessa taistella koko kansakunnan, Suomen vapauden puolesta. Vapaus onkin jotain, mistä yksilö voi hetkellisesti luopua laajemman vapauden toteutumisen puolesta. Ennen kuin homma lipsuu aivan filosofisen vapauskäsitteen perkaamisen puolelle, palataan yhteen hyvinkin käytännönläheiseen syyhyn, miksi juuri nyt olen armeijassa: itse koulutus. Sotilaallisen koulutuksen lisäksi intissä käydään läpi paljon olennaisia selviytymiseen liittyviä taitoja. Itsensä haastamisesta, jatkuvasta epämukavuusalueella oleilusta ja henkisen puolen kantin ja sietokyvyn kasvusta puhumattakaan.

Minä lapsettomana seminuorena, ja kaikesta huolimatta virallisesti terveenä, tunnen velvollisuutta asettua puolustamaan myös heitä, jotka eivät itse siihen kykene. Haluan myös itse hädän hetkellä olla aktiivisesti tekemässä jotain pakenemisen sijaan. Keinoja on varmasti monia, mutta asepalvelus lisää vaihtoehtoja.


Ja ei, ei minusta ole mitään suurta sotahullua tullut. Sota on epäonnistunutta politiikkaa ja ihmiskunnan suurin tragedia. Kuitenkin olen valmis uhraamaan henkeni tämän kauniin kotimaan ja sen vapauden puolesta. Sen suurempaa lupausta ei ihmislapsi voi tehdä.



Terveisin,

nykyinen aliupseerioppilas Huhtala


❤OH