"Meistä vahvimmatkin joskus kyynelillä pesty on"

Viikonloppuna itkin tapahtuneita ja tapahtumattomia asioita, yksinäisyyttä, ymmärtämättömyyttä.. Itkin sitä, ettei kukaan ymmärrä tai tunne minua, itkin pelkoa siitä, jos en taas jaksakaan enää nousta uuteen päivään. Itkin merkityksettömyyttä. Itkin sitä, että itkettää.. Itkin itkemisen perään. Tunteissa on se vänkä juttu, että niitä ei aina voi järkeillä. Sitä voi tuntea ja itkeä todellisia asioita tai asioita, jotka eivät pidä edes paikkaansa. Silti, tunne on aitoa.

Kaikki voi olla vallan hyvin ja silti itkettää.

Dream big

Harmitti, että pilasin hyvän viikonlopun itkemällä. Itkin myös asioita, jotka jäi tekemättä viikonloppuna, koska itketti. Ja taas kaikilla muilla oli megalomaanisen hauskaa. Itkeminen ei ole someseksikästä. Itkuavautumiset kenties vielä vähemmän.

Kuitenkin, tämä viikonloppu oli hirvittävän tärkeä ja antoisa. Jokainen itku opettaa ja avaa ovea taas pikkuriikkisen enemmän auki omiin ajatuksiin ja sinne kuuluisaan sisimpään. Ja kun uskaltaa jakaa ne omat itkut tai ajatukset, avaa samalla toisen oven: mahdollisuuden päästää sisään oman elämän enkelit, jotka ymmärtävät, tukevat ja uskovat silloinkin, kun itse ei jaksa.

Choose to be happy

Nyt, palaan Muumien tai luontodokkareiden pariin, syön mitä ikinä tekee mieli, sytytän kynttilöitä, kääriydyn viltin alle ja nautin tästä uudesta taidostani hyväksyä ja itkeä elämän itkut. Velloa rauhassa, mutta oikean hetken koittaessa myös kammeta ylös ja jatkaa matkaa. Kyllä elämä kantaa.

Mä toivon sulle kaikkea hyvää. Muista luottaa hyvyyteen. Pystyt mihin vaan.

❤OH