Kolme vuotta ajatustyötä

Tänään kolmevuotinen psykoterapiajakso on ohi. Tuntuu kuin olisin ollut yhtä aikaa häissä ja hautajaisissa sekä eronnut pitkästä parisuhteesta. Itkunsekainen hyvästely täynnä kiitollisuutta, muistelua, kannustusta.. Surua ikävistä ajoista, mutta samalla innostunut odotus tulevaan.

Sanotaan, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä ja ihmisen solut uudistuvat 7-10 vuodessa. Kuitenkin, reiluun kolmeen vuoteen on mahtunut ainakin kahdeksan eri sykliä ja vähintään yhtä monta uutta minua. Hyviä ajatuksia, huonoja ajatuksia, turhia ajatuksia.. tärkeitä ja tarpeellisia ajatuksia. Halu ja jopa pakollinen tarve muuttaa omaa ajatusmaailmaa ja tapaa kulkea tämän pallon päällä.

Vaatii rohkeutta, halua ja tietynlaista masokismia puida ja pohtia läpi oman elämän ja olemisen ongelmat, ja ne kaikista kipeimmät kohdat. Vaatii myös vakaata uskoa tai vähintään toivoa siihen, että syvälle omaan sieluun tuijottaminen tuo jossain kohtaa toivottua parannusta olotilaan ja hyvinvointiin.

Ja niin.. kyllä se ainakin kohdallani toi. Se toi kevyemmät askeleet, joiden varassa on helpompi tämä elämä kantaa. Se toi varmuuden siitä, että minä pärjään. Se toi myös tiedon, että vaikka vaipuisi mieleni taas epätoivoon, pääsen sieltä ylös. Olen vastuussa itse omasta elämästäni, eikä onni ole sattumaa.

Terapia on tarpeellista itsetutkiskelua sekä sanattoman suuri voimavara.

Toivon, että se jatkossa nähdään juurikin niin arvokkaana sijoituksena tulevaisuuteen kun se todellisuudessa on.

❤OH