Käännekohta
Käännekohta. Uusi alku.
Elämä on niin kovin erikoista. Välillä pieni ihminen on sysimustassa synkkyydessä ja vain pieni hetki siitä, elämä on täyttynyt valolla. Tällä kertaa jopa kirjaimellisesti.
Viime vuonna meni palapelin palat täysin sekaisin, enkä saanut niistä muodostettua minkään elämänmallin kuvaa. Joka kerta, kun sain yhden kulman valmiiksi, jouduin toteamaan, että hahmoteltu kuva on täysin väärä. Loppujen lopuksi koko hahmottelu piti räjäyttää ja alkaa uudelleen keräilemään elämän palapelin paloja.
Tuntuu kovin kurjalta ja ahdistavalta muistella niitä aikoja, kun yksin liian lumisella ladulla huutelet "havuja perkele!", eikä suksi vaan luista. Tuntuu erityisen kurjalta nyt, kun mun palapelin kuva on kauniimpi kuin koskaan, lumiset hanget kaukana, eikä suksista tietoakaan. Siinä mustaakin mustemmassa synkkyydessä on niin kovin vaikea uskoa, että lumihanki ei aina upota ja aurinko nousee tänäkin keväänä.
En kannata ongelmien pakenemista tai siirtämistä, mutta välillä maisemanvaihto voi olla paras tie itsensä ja probleemiensa kohtaamiseen. Kun lähdet yksin toiselle puolelle tätä pallonpyörylää, mitä Tellukseksi kutsutaan, on väkisinkin kohdattava ne asiat, jotka vaativat vielä hiomista. Epävarmuudet, tunnevammat, henkiset Abloy- lukot, traumat, mutta samalla unelmat ja onnistumiset. Ne pienet hetket, kun huomaat hymyileväsi ilman syytä, osaat nauttia hetkessä auringon värittämästä rantaviivasta ja tajuat, miksi asiat ovat menneet omalla elämänpolulla juuri niin kuin ovat menneet, pikkuhiljaa menneet surut ja harmitukset haalistuvat uuden ilon tieltä. Ja mikä parasta, ruutuaika on vähentynyt iPhonen mukaan 27 prosenttia.
Kun joka päivä ei voi suorittaa elämäänsä, porskuttaa päivästä toiseen, olla tehokas ja aikaansaava, jää tilaa ja aikaa miettiä, mitä oikeasti haluan tehdä? Olenko onnellinen? Mikä tekee minut onnelliseksi?
Oman elämäni tarkoitus on olla onnellinen ja toivottavasti tuoda iloa ja onnea kanssaihmisten elämään. Loppujen lopuksi muulla ei ole merkitystä.
Terveiset Balilta!

❤OH