Enemmän, paremmin, kovempaa… MENESTY!
Suorittaja on työssä tehokas ja vapaa-ajalla aikaansaava kaveriporukoiden moottori, joka järkkää, hoitaa, selvittää, valmistaa ja emännöi. Lisäksi tavoitteellinen urheilija, ajattelija, taiteilija, virheetön pullantuoksuinen kiiltokuvavanhempi ja Miss Maailmankaikkeus. Suorittajalla on usein jalo taito suorittaa asioita, mitä harva voi kuvitella edes mahdolliseksi suorittaa.
Suorittaminen ja pakkomielle ajelevat rinta rinnan seitinohuella onnistumisen tiellä. Ajella voi pitkäänkin ennen kuin vastaan tulee hetki, jolloin kone hyytyy ja joutuu pohdinnan eteen, millä moottoria tulisi taas tankata.
Omaa kaistaa voi ajaa vuosia vilkuilematta ympärille, aamusta iltaan, maanantaista sunnuntaihin, vuodesta toiseen…

Kuvassa ex-suorittaja, nykyinen nautiskelija. Niittänyt menestystä viimeaikoina lähinnä oman onnellisuutensa saralla.
Ja että minkä takia? Ja ketä varten? Äkkiä voisi kuvitella, että ei sitä ainakaan itseään varten kaasuta elämänsä ohi projektista toiseen hikikarpalot otsalla.
Kiinnostavin kysymys on, miksi me emme osaa painaa jarrua. Pelottaako todellisen minän kohtaaminen vai paljastuuko jotain, mitä emme ole valmiita kohtaamaan? Menetämmekö ihmisarvomme ja arvostuksen kaveriporukoissa vai joudummeko toteamaan, että emme ole itse ottaneet riittävästi vastuuta omasta elämästämme ja valinnoistamme?
Haitallisia ja puutteellisia ihmissuhteita paikkaamme järjettömällä maineen tai vaurauden tavoittelulla, aina vaan rouheammilla menopeleillä ja isommilla teillä, että ei kerta kaikkiaan kukaan pääse enää määrittämään arvoamme. Sen sijaan, että vilkuilemme jatkuvasti ohituskaistalle ja naapurin kiiltävämpien kiesien suuntaan, voisimme katsoa rehellisesti peiliin ja aidosti, avoimesti kysyä ja miettiä, kuka sieltä katsoo. Kuka se ihminen kaiken suoritusten ja kiiltävien konepeltien alla on.
Jospa menestys mitattaisiinkin onnellisuudella. Avarakatseisuudella, avoimuudella, lämpöisellä ymmärryksellä, kiitollisuudella, rakkaudella.. Empatialla, taidolla kohdata toinen ihminen, anteliaisuudella, ihmisyydellä..
Siinä sitä pohdittavaa yhdeksi elämäksi.
❤OH