Elämä nyt
Silmistäni näen menneen elämän. Sen soljuvat purot, autioituneet maat, korkeat kiviseinämät, jyrkät pudotukset ja auringon kuumentavan, jalkoja polttavan tien.
Näen pahan, näen hyvän. Näen surun ja epätoivon hetket, tyhjyyttä ammottavan tyhjyyden. Näen sisintä lämmittävän ilon, ja naurun räkätykset.
Ennen kaikkea näen varmuuden. Näen luottamuksen elämään. Siihen, että se kantaa. Minä kannan. Kunpa olisin aina luottanut siihen, että joku päivä katseeseeni palaa vielä tarkoitus, valo. Kunpa olisin aina osannut luottaa siihen, että joku päivä kirjoitan luottavaisen vahvana, jälleen pää pystyssä, omaa taivaanrantaani hahmotellen. Ehkä olen hyväksynyt historiani, menneet. Mokat, häpeät, vihat. Ehkä olen tässä elämän tasopelissä selvinnyt seuraavalle levelille. Ehkä olen oppinut, että elämässä kyse ei ole jatkuvan pahan olon kestämisestä, selviämisestä ja suorittamisesta, vaan niiden keinojen ja tapojen opettelemisesta, joilla omassa olemuksessaan on helpompi olla ja elää.
Ja joku päivä, elämä menee eteenpäin, eikä sydän enää paina niin kuin ennen.
Sille nostan tänään maljan. Nostan maljan meille kaikille, jotka ovat tähän asti selvinneet. Ole siitä ylpeä, ole siitä kiitollinen.
❤OH